| Kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelut |
Admicom ja Pretax aloittivat yhteistyön
Elokuussa allekirjoitetun partnerisopimuksen myötä Pretax on aloittanut Admicomin asiakkaiden kirjanpidon ja palkanlaskennan hoitamisen Adminet-ohjelmistolla. Aluksi Pretaxille on siirtynyt osa Admicomin kirjanpitopalveluja käyttävistä asiakkaista. Asiakkaiden palvelusopimusten sisältö ja hinnoittelu säilyvät ennallaan. Jatkossa Adminet-toiminnanohjausjärjestelmää tarjotaan myös Pretaxin asiakkaille. Pretax kuuluu Accountor Groupiin, joka on Pohjois-Euroopan suurin talouden- ja henkilöstönohjauksen palvelujen tuottaja. Konsernin palveluksessa on noin 2 200 asiantuntijaa kahdeksassa maassa. Suomessa Accountor toimii Pretaxin 40 toimiston sekä konserniyhtiöidensä kautta. Pretaxin kautta Admicomin asiakkaat pääsevät hyödyntämään talous- ja palkkahallinnon parhaita käytäntöjä sekä johtavaa asiantuntemusta hallintonsa ja liiketoimintansa kehittämisessä. Admicom kehittää ja markkinoi verkossa toimivaa Adminet-toiminnanohjausjärjestelmää. Adminetin asiakkaat hyötyvät etenkin taloushallintoa, palkanlaskentaa, rahaliikennettä ja projektihallintaa automatisoivista työvälineistä. Adminetin kehityksessä on huomioitu hoivatoimialan erityispiirteet. Admicomin ja Pretaxin yhteistyö parantaa asiakkaiden kirjanpidon ja palkanlaskennan kustannustehokkuutta. Kun asiakas ja tilitoimisto käyttävät samaa sähköistä talouden- ja toiminnanohjauksen järjestelmää, säästytään usealta päällekkäiseltä työvaiheelta ja lisäksi tuotetaan reaaliaikaista seurantatietoa johtamisen tueksi. Lisätietoja:
|

